TiiPii on nyt Planeetta E

syyskuu 7, 2019Emmi-Riika
Blog post

Niinhän siinä sitten kävi, että oli aloitettava uusi luku. Ensin ajattelin intiaanien tunteita ja sen jälkeen tulin ahneeksi. Miksi tyytyä TiiPiihin, kun voi saada kokonaisen Planeetan? Miksi istua teltassa, jos voi vaeltaa vapaasti metsässä?

Tulen jatkamaan osittain samojen aiheiden parissa, mutta saatan myös keksiä jotain uutta. Kaikissa oppaissa lukee, että tie menestykseen on tiedossa mihin haluaa keskittyä. Siinä saattaa olla joku järjenhiven, mutta entäs jos onkin etsijä? Joskus tunnen vahvasti maan jalkojeni alla ja tiedän seisovani oikeassa paikassa, oikean taivaan alla ja sitten sekunnissa olenkin taas ihan muualla, etsimässä. Ehkä se onkin kaiken pointti, luoda omanlaisensa polku. Eikä sen tarvitse olla yksioikoinen.

Mutta palataan nyt nimiasiaan.

Planeetta kuvaa monellakin tavalla elämääni:

♥ Ihmiset nyt sattuu kokemaan joskus erillisyyden ja yksinäisyyden tunteita – ainakin minä – ja joskus saatoin ajatella, että olen toiselta planeetalta. Sittemmin olen ymmärtänyt, että yksi jos toinenkin on kotoisin sieltä samasta paikasta, omalta planeetaltaan. Vaikka kieltämättä välillä sosiaalisen median keskusteluja seuratessa käy mielessä, että jotkut ihmiset voisi lähettää raketilla kuuhun. Mutta koska satun olemaan ihminen, joka ainakin tässä tapauksessa ajattelee, että saattaa päästä helpommalla kun tekee itse, niin päätin lentää omalle planeetalleni – Planeetta E:lle.

♥ Toinen liitos planeetoihin on se, että toivoisin, että tästä pallosta jää jotain muillekin kuin itselleni, esimerkiksi vaikka noille kahdelle tyttärelleni ja kaikille kilteille ihmisille jälkeeni. Joten toisinaan kun oikein säälittää käytän kirjoituksissani #palloparka hästägiä. Yritän siis säästää maapallosta jotain muillekin, vaikka välillä se tuntuukin olevan leikkiä oman turhamaisuuden rajapinnassa.

♥ Ja sitten on vielä se, että loin tämän blogin  ilmentääkseni sitä millaisena haluaisin maailman nähdä – sopivan outona, empaattisena, ystävällisenä ja täynnä rakkautta. Sellaisella planeetalla haluaisin elää.

Tarjoan sinulle pienen palasen maailmastani, jos otat sen vastaan.

Tervetuloa Planeetta E:lle, tämä on vasta alkua!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Prev Post

Loviisa

Kesä löytyi kulman takaa - I love Loviisa

elokuu 31, 2019

Next Post

Strömfosin ruukki

Strömforsin ruukki - Muoviton Maailma ja sielunmaisemia taideteoksissa

syyskuu 22, 2019