Pysähtyneitä päiviä

heinäkuu 27, 2019Emmi-Riika
Blog post

Olen aina ollut kiusallisen tietoinen siitä, että aikamme on täällä rajallinen ja yrittänyt elää sen mukaan. Suunnannut sinne missä haluan olla ja tehnyt mitä haluan tehdä. En oikein tiedä onko oman elämän rajallisuuden tunteminen vahvasti jarru vai menolippu maailmalle. Sittemmin olen ymmärtänyt, että se on molempia.

Oman itsen pitäminen tyytyväisenä on aina tarkoittanut minulle vastuuta. Vastuuta siitä, etten muutu täysin happamaksi ja kitkeräksi. Pieni kitkeryys ja happamuus kuuluu onnelliseen elämään, mutta jos sydämestä alkaa kantautua vain happamaa puhetta suuhun asti, on aika tarkastella ympäristöä ja itseänsä.

Ja sitä minä tässä koko ajan teen. Etsin hyviä asioita. Aika monesti ne löytyvät ihan vierestä tai jopa kainalosta. Tarkastelen ympäristöä ja itseäni. Liikun ja luon, ilman niitä kahta asiaa en ole yhtään mitään. Vahvistan identiteettiäni, joka kummasti katoaa vauvavuoden uumeniin. Ja silti en tiedä mitään niin ihanaa kuin vauvan pehmoiset hiukset ja se miten hän tutustuu maailmaan.

Joka tapauksessa, pysähtyneisyyden tunne on katoava näinä päivinä. Siis sellainen, kun yhtä-äkkiä vaan tuntuu siltä, että maailma on kaikesta samaa mieltä kanssasi. Ei ristiriitoja mielessä, ei omituista paineentunnetta rinnassa, ei hälytystilassa olevaa hermostoa. Kaikki on sopusoinnussa.

Yhtenä aavistuksen aurinkoisena päivänä se onnistui. Se oli päivä, jolloin ikiliikkujakin kellahti sen enempää proteistoimatta vaunuihin nukkumaan. Siinä minä kävelin ja kuvasin lehtiä sekä havunneulasia. Olkapääni laskeutuivat alas ja annoin rauhan laskeutua mieleeni ja kehooni. Kävelin ihan hiljaa, ihan kuin en koskaan olisi kuullut sanoja kiire, aikataulut tai velvollisuudet. Pyyhin mielestäni pois kaikki ajatukset siitä, mitä minun kuuluisi tehdä tai olla. Olin onnellinen ja päätin antaa asioiden tulla luokseni.

(Ei sillä, että odottaisin sohvalla salamaniskua ja kuvittelisin, että eteeni ilmestyy tarjotin täynnä vaihtoehtoja. Mutta jos avaa mielensä ja ehkä joskus suunsa niin saattaa olla, että yhtenä päivänä löytääkin itsensä juuri sieltä missä on kuvitellut viihtyvänsä tai jostain vielä paremmasta paikasta.)

Näinä pysähtyneinä päivinä ja hetkinä tajuaa elämän arvon. Sen että kaikki kauneus ja hyvä elämä on siinä tiessä, jota juuri kulkee. Ei menneessä, ei tulevaisuudessa, eikä varsinkaan muiden ihmisten teoissa tai tekemättä jättämisissä.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Prev Post

oranssit orvokit

Orvokki -asiaa: Oranssi on elämän väri

kesäkuu 27, 2019