Meillä oli jo melkein kaikki!

huhtikuu 19, 2020Emmi-Riika
Blog post

Pääsiäinen ilmapallo

Kun maailma pysähtyi, ajattelin, että on alettava kirjoittamaan koronapäiväkirjaa. Sekin – kuten monet muutkin – kohtalaisen kirkkaana syntyneet ajatukset tulivat ja menivät. Kävivät välillä mielessä. Sanoja siellä (puhelimen muistiinpanoissa), sanoja täällä (kovalevyn syvissä syövereissä) ja joidenkin kansien välissä.

Välillä ajattelen, että tämähän on juuri se mitä pyysin ja mihin pyrin. Yksinkertaista elämää; kerran viikossa kaupassa käynti, ruokahävikin vähentämistä, luovuutta ja liikkumista (korona-aika on kotitreenarin taivas), kotonaoloa ja aikaa kahdelle maailman tärkeimmälle.

Juhlimme pääsiäistä ja oksalla ihmettelevä vaaleanpunainen höytylä sopii ajanhenkeen. Elimme maailmassa, jossa korostimme vain parhaita puoliamme. Hattaraisen pinnan alla on tuhansia tunteita, joita tulisi tarkastella lähempää. On annettava tilaa myös hauraudelle.

Nyt realiteetit koputtavat ovella. Euroopassa on kuollut yli 100 000 ihmistä. Useiden lasten hyvinvointi on vaakalaudalla, tuhansia ihmisiä on vaarassa kuolla, pienyrittäjät ja ihan tavalliset työntekijät ovat pulassa. Jos yhtään lukee uutisia voi olla varma, että voi kuolla tuosta noin vaan. Ja kaikki on ihan totta!

Yhtä absurdi olo minulla oli viimeksi silloin, kun aloin reagoida kemikaaleille. Petyin hiukan ihmisiin ja siihen miten meillä on halu sulkea silmämme. Toivottavasti tämä ei ole toinen kierros.

Sillä tämä koskettaa koko maailmaa, ei vaan joitakin ihmisiä. Vahinko on suurempi ja peruuttamaton.

Kasvi pääsiäinen

Yhdessä viikonlopussa planeetastamme tuli toisenlainen. Meillä oli jo kaikki (mielestäni vähän liikaakin) ja nyt puolet siitä on tauolla. Se josta luin hiukan puistattavan uutisen joulun jälkeen, on nyt täällä. Ja se haluaa olla meidän kaikkien (liian kuluttava ja tunkeileva) kaveri.

Päivät kuluvat ja totun toisenlaiseen elämään. Muutokset eivät ole niin suuria, ne suoristavat hiukan kulmia. Ajattelen olevani onnellisessa asemassa. Ajatteluketju, johon päädyn aika usein. Tiedän myös eläväni aikoja, jotka jäävät historiaan. Kirjoitan koronapäiväkirjaa päähäni ja toivon, että ihmiset ottaisivat tulevaisuudessa palloparkamme hädän tosissaan, ettei tästä tule uutta normaalia. Me emme tunne tätä tunkeilevaa tuttavaamme vielä tarpeeksi hyvin ja tarvitsemme lisäaikaa laannuttaaksemme sen innostusta.

Muutamia asioita ja joitakin ihmisiä on ikävä. Onneksi tärkeimmät ovat ihan vieressäni. Aika laittaa meidät ymmärtämään, ettei sekään ole itsestäänselvyys. Aion kuitenkin ottaa tästä ajasta osia itselleni ja toivon, että muut tekevät samoin. Poimivat joitakin uusia palasia lautasellensa.

Ajan kuluessa huomaan kuinka aallot ilmassa laantuvat, kun ne eivät risteile sataan suuntaan.

Pääsiäinen kananpesä

Kaiken jälkeen meillä on muovailtavaa. Maailma on toisenlainen. Ehkä empaattisempi, jos jaksamme pitää siitä meteliä tarpeeksi. Pehmeämpi, inhimillisempi, ymmärtäväisempi, eikä niin kovin kova.

Ajattelen, ettei universumi jaksanut enää hengittää. Yhtä lailla maailmankaikkeus haluaa huolehtia lapsistaan. Se kai huomasi, että maapallolla on hätä. Tämä aika laittaa meidät kääntymään sisäänpäin, opettaa meitä hengittämään maailman tahtiin, kuuntelemaan sen ääntä ja auttaa ymmärtämään, ettemme ole kaiken valtiaita. Jos ymmärrämme ja tulevaisuudessa yhdistämme voimamme, voimme saada aikaan jotain vieläkin parempaa.

Kunpa muistaisimme, että meillä oli jo melkein kaikki.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Prev Post

20 opittua asiaa menneeltä vuosikymmeneltä

helmikuu 7, 2020

Next Post

Asioita, joista olen 70 prosenttisen varma

lokakuu 16, 2020