Kuinka usein…

11 lokakuun, 2019Emmi-Riika
Blog post

Vaihdat lakanat? Ehkä parin viikon välein. Kierrätämme muutamaa lakanaparia ja joskus vaihtoväli saattaa venyä jollei uusia ole puhtaana. Muutama lakana on päätös, ei puute. Nykyisissä kaapeissa on tarpeeksi siivoamista.

Vaihdat pyyhkeet? Vaihdan pyyhkeet silloin, kun ne ovat likaisia. Toisinaan vaihtoväli on päivän, joskus yli kaksikin viikkoa. Kylpypyyhkeitä itselläni on useampia käytössä, joten niitä tulee vaihdettua vielä harvemmin. Haluaisin siitä tavasta eroon, että pyyhkeitä lojuu joka nurkassa, mutta silti niitä tulee aina napattua mukaansa sieltä mistä löytää.

Peset hiukset? Kerran viikossa. Olen kokeillut hiusten pesuun kaikkia aineita ruisjauhosta tavalliseen shampooseen. Tällä hetkellä olen mieltynyt reetha- jauheeseen. Se ei kuivata päänahkaa, ei kirvele silmiä ja tekee OIKEASTI puhdasta jälkeä.

Soitat isälle/äidille? Soitan äidille, kun siltä tuntuu, ehkä kerran kuussa, joskus useammin, joskus harvemmin. En suosi mitään pakotettua kaavaa, vaan soitan kun on tuntuu hyvältä. Äiti soittaa joskus myös minulle ja se saa minut iloiseksi.

Näet vanhempiasi? Silloin tällöin. Nyt on ollut pitkään mielessä, että pitäisi mennä käymään äidin luona. Ehkä ensi viikonloppuna tai sitä seuraavana olisi aika.

Käyt leffassa? Hyvin harvoin. Edellisestä kerrasta on vuosia aikaa. En ole ihan varma olemmeko käynneet katsomassa yhtään lasten elokuvaa. Napero ja hänen isänsä ovat käynneet elokuvissa pari kertaa, mutta itse olen jäänyt kotiin. Pitäisi mennä!

Soitat anopille? Viestittelemme enemmän kuin soittelemme. Jos on jotain akuuttia asiaa niin tartun luuriin.

Föönaat hiukset? Joskus uimahallissa kaksi sekunttia, jos vauvauinnin jälkeen ehtii. En ole omistanut fööniä pitkään aikaan. Hankkiuduin edellisestä eroon, enkä ole ostanut uutta tilalle. Taidan pärjätä ilman jatkossakin.

Putsaat lattiakaivot? Ehkä kerran tai kaksi vuodessa tai tarpeen vaatiessa. Hiukset otan päältä pois kerran kuussa.

Käyt metsässä? Tällä hetkellä liian vähän. Haluaisin käydä metsässä joka päivä, asua sen laidalla ja rakastaa sitä täysillä. Aloitin uuden työn ja haen nyt järkevää rytmiä taas päiviimme. Jostain syystä syksy ja pakkaset inspiroi minua nykyisin, joten luulen, että löydän itseni sieltä aika pian ja useammin.

Käyt suihkussa? Kerran päivässä. Tämä on se juttu, josta minun pitäisi opetella pois. Otan liian pitkiä ja kuumia suihkuja. Rakastan vettä. Yritän kompensoida veden kulutustani muilla ekologisilla teoilla, mutta lupaan myös yrittää lyhentää suihkuaikaa.

Sanot läheisille, että rakastat heitä? Joka päivä, lapsille ainakin sata kertaa. Parisuhteessa olisi petraamista, hyvä kun muistutit!

Tarkistat kuivakaapin sisällön? Meillä on kuivalaatikko. Tarkistan sen, kun siivoan keittiön kunnolla. Joskus kerran kahdessa viikossa, toisinaan kerran kahdessa kuukaudessa.

Peset vessan? Aina kun se on likainen. Yritän ainakin.

Puhdistat liesituulettimen? Toisinaan kerran kuussa, joskus kerran puolessa vuodessa.

Syöt noutoruokaa? Joskus muutaman kerran viikossa. Välillä kerran kahdessa kuukaudessa. Juuri nyt on sellainen kausi, että kärrään lapsia kaksi kertaa viikossa toiselle puolelle kaupunkia ja kerkeän nääntyä matkalla. Toisinaan käydään pienemmän kanssa syömässä lounas jossakin keskustassa ennen töihin ryhtymistä. Mahtava mahdollisuus!

Valehtelet? Pyrin puhumaan totta. Käteni alkaa tärisemään, jos yritän valehdella. Naperoa huijaan joskus, että ei esimerkiksi ole jälkiruokaa, koska haluan, että hän syö vatsan täyteen. Hän alkaa vaan olla nykyisin niin fiksu, että huijaaminen käy koko ajan haastavammaksi.

Riitelet suhteessa? Mitä voi kutsua riidaksi? Tykkään keskustella asioista nääntymiseen asti. Lapselliseksi ruvettuani olen riidellyt enemmän, koska maailmastani tuli merkityksellisempi.

Huomaan myös, että toisinaan vanhempia yritetään pusertaa mitä ihmeellisempiin muotteihin. Unohda itsesi ja muutu katkeraksi– muottiin, Äidit kadottavat identiteettinsä ja muuttuvat mummoiksi– muottiin, Älä laita lastasi hoitoon– muottiin, mutta älä myöskään hoida heitä kotona ja leiki superäitiä– muottiin.

Nämä muotit tulevat sekä omista ajatuksistani, että ympäristöstä. Riitelen siis itseni ja ympäristöni kanssa. Ja tiedoksi nyt sitten vaan, että minua lapset ajavat olemaan entistä enemmän oma itseni ja jos muutunkin mummoksi niin minulla on ainakin vaaleanvioletit hiukset silloin.

Sheivaat? Kerran viikossa vähintään. Olen myös koittanut olla sheivaamatta, mutta se ei ole ollenkaan juttuni. Talvella saattaa mennä pidempi aika ilman sheivaamista tai sillon jos shaveristä on terä tylsistynyt. Tein muuten ekoteon ja ostin metallisen shaverin vaihtoterillä. Se on pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten, mutten löytänyt silloin tarpeeksi kaunista vaihtoehtoa, joten ostaminen jäi. Nyt minulla on maailman kaunein shaveri, joka ei tuota ylimääräistä muovijätettä.

Vaihdat hammasharjan? Riippuu hammasharjan kunnosta. Toisissa malleissa harjat alkavat harottaa aiemmin kuin toisissa.

Käyt kirjastossa? Harvemmin nykyisin, sillä lukemiseen käytettävä aika on niin rajallinen. Toisinaan lähden Naperon ja hänen isänsä mukaan lainaamaan kirjoja ja mukaani saattaa tarttua jotakin. Olen saanut ihan vähän elvytettyä lukuharrastustani ja tiedän, että kun sen aika koittaa, olen nenä kiinni kirjoissa. Melkein jo odotan sitä, mutta enemmän tulee luettua lasten kirjoja näinä aikoina.

Peset peitot ja tyynyt? Vaihtelevasti. Pyrin pesemään ne kerran puolessa vuodessa, mutta talvella tuulettelen niitä useasti. Yksi talven parhaista puuhista on vaatteiden ja petivaatteiden tuulettaminen. Rakastan sitä!

Syöt herkkuja? Vaihtelevasti. Olen hiukan koittanut harventaa ja vähentää sokerin syöntiä. Raskaus ja imetys on molemmilla kerroilla ajanut minut sokerinarkomaniaan, mutta nyt tuntuu, että jotain tässä toisessa kierroksessa on toisin. Ehkä se, että olen tajunnut alkaa syömään enemmän rasvaa ja se pitää loputtoman hiilihydraattihimon kauempana.

Toisinaan herkuttelen kuitenkin ihan hyvällä omalla tunnolla.

Peset rintsikat? Kun ne ovat likaiset. Ehkä kerran kuussa.

Leivot? Joskus, kun sille päälle satun. Aika harvoin. Voisin ehkä leipoa jotai vauvan synttäreille, jotka ovat jo ihan oven takana.

Siivoat jääkaapin? Mielellään siivoaisin perusteellisesti kerran kuussa, mutta esimerkiksi tällä hetkellä siellä on kaaos. Lupaan yrittää siivota sen viikonloppuna.

Käyt puntarilla? Harvoin, viimeksi vauvan neuvolassa. Olotila kertoo minulle enemmän kuin peili ja puntari, vaikka kieltämättä raskauskilojen tippuminen kiinnosti hiukan.

Komennat miestäsi? Yritän olla komentamatta, koska mielestäni tasa-arvoiseen parisuhteeseen ei kuulu komentelu vaan keskustelu. Joskus kuitenkin lipsahtaa, kun väsyneenä vouhkaa edes takaisin ja ahdistuu.

Kuinka usein

Syöt irtokarkkeja? En ole syönnyt pitkään aikaan. Olen kyllä opetellut viime aikoina tekemään maltillisia pusseja, koska yritän opettaa lapsilleni tervettä suhdetta ruokaan. Oikeasti voisin syödä niitä kilon, mutta tyydyn usein hiukan pienempään määrään. En muutenkaan fanaattisesti kiellä mitään lapsiltani, mutta yhtenä päivinä pidin juhlat, kun löysin SOKERITONTA ja MAKEUTUSAINEETONTA mehukeittoa kaupasta. Olen etsinyt sitä kolme vuotta! (Miten tästä tuli nyt kasvatuskysymys?)

Vierailet isovanhempiesi luona? Minulla ei ole vuosiin ollut enää isovanhempia, mutta puolisollani on oikein mainiot isovanhemmat, joiden luona vierailemme, kun kerkeämme. Onkin aika mahtavaa, että lapseni viettävät toisinaan myös heidän kanssa aikaa.

Joskus vierailen kuitenkin ajatuksissani omien isovanhempieni luona. Olen luonut yhden kuvan perusteella itselleni muiston, miltä tuntui vauvana olla mamman sylissä ja tunnenkin jonkinlaisen yhteyden häneen, vaikkemme kerenneetkään tutustua niin hyvin kuin olisin halunnut.

Peset pyykkiä? Joskus pari koneellista päivässä. Joskus yhden kahdessa viikossa. Silloin vaatteet alkavat kyllä loppumaan.

Käyt hammaslääkärissä? Ihan liian usein. Minua ei ole siunattu hyvillä hampailla ja pitäisikin tehdä seuraava visiitti hammaslääkärille pian. Olen kuitenkin todella kiitollinen, että tällä hetkellä kaikki suussani olevat hampaat voivat kohtalaisen hyvin, sillä hammassärky menee kauheimpien kipujen top 3:seen elämässäni. Onneksi harjoitus kuitenkin tekee mestarin ja enkä enää pelkää hammaslääkäriä, sillä ne ne vasta tekevätkin ihmeitä ja uusia hampaita.

Käyt kaupassa? Vähintään joka toinen päivä. Haluaisin käydä kerran viikossa, mutten kykene tällä hetkellä niin kauas kantoiseen ajatteluun. Suunnittelen kerran viikossa sirkustreenit ja iltaisin seuraavan päivän työkuviot, joten ruokalistan suunnittelemisen suosiolla väliin. Tämä on kehitettävien asioiden listalla, joten hyviä vinkkejä saa antaa koska tahansa.

Toisaalta olen niin hedonisti, että kun menen nälkäisenä kauppaan, kävelen sieltä todennäköisesti kaviaarin kanssa ulos. Ruoka on mielestäni yksi elämän tärkeimpiä asioita.

Peset ikkunat? Kesällä viimeksi ja vihdoinkin. Makuuhuoneen ikkuna jäi pesemättä, mutta ehtii sen ensi keväänäkin.

Vaihdat sukat? Otan mahdollisimman aikaisin sukat keväällä pois ja unohdan ne kaappiin. Kun varpaita alkaa palella, kaivan villasukat esiin. Jos sukkia on puhtaana vaihdan ne päivittäin. Joskus saatan sinnitellä samoilla sukilla useita päiviä.

Olet eri mieltä miehen kanssa? Toisinaan. Olemme aika erilaisia persoonia ja joskus käymme koviakin keskusteluita asioista. Olen aika mukautuvainen persoona, mutta joissain asioissa varsinainen jäärä. Pidän sitä myös luottamuksen lisääntymisenä, että voimme olla asioista eri mieltä.

Jos puhutaan kenestä tahansa miehestä, niin riippuu vähän tyypistä, että kuinka eri mieltä olen. Sovinisteja en oikein siedä ja niiden kanssa, joiden mielestä miehellä ja naisella tulee olla vain perinteiset roolit, olen valmis olemaan eri mieltä koska tahansa.

Siivoat? Joka päivä. Joskus pakenen ulos ovesta ja vilkutan roskille mennessäni. Ensin en arvostanut siivousta lainkaan, sitten hinkutin hullunaan jokaista nurkkaa ja nyt etsin kultaista keskitietä. Se päivä, kun ulkoistan siivoamisen saapuu vielä.

Tarkistat toimiiko palovaroitin? Se alkaa kimittämään, kun patterit loppuu. Jos muutan, tarkistan sen kunnon.

Peset autosi? Minulla ei ole autoa. Puolisollani on ja hän pesee sen silloin kun se on likainen.

Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit? Vaatekaappeja niin usein kun kerkeän, on ihanaa katsella vaatteita ja miettiä asuja, vaikka pukeudunkin usein tarpeen ja fiiliksen mukaan. Muut kaapit kerran kahdessa kuussa. Meille on pitkän nihkeilyn jälkeen alkanut taas kertyä tavaraa, mutten enää koskaan halua tilanteeseen, jossa en tiedä mitä jossakin kaapissa on.

Siivoat lääkekaapin? Aina kun siivoan keittiön, siivoan lääkehyllyn. Meillä lääkekaappi sisältää vitamiineja ja magnesiumia sekä toisinaan joitakin luontaistuotteita. Särkylääkettä on hyvä olla varalla. Kun kaikki muut keinot on käytetty, turvaudun tablettiin.

Puhdistat hiukset harjasta? Kun se näyttää siltä, että siitä voisi tehdä peruukin.

Haluatko tietää minusta jotain muuta? Kysy!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Prev Post

Strömfosin ruukki

Strömforsin ruukki - Muoviton Maailma ja sielunmaisemia taideteoksissa

22 syyskuun, 2019

Next Post

Tahrastick - Eroon tahroista luontoystävällisesti

6 marraskuun, 2019