Kesä löytyi kulman takaa – I love Loviisa

elokuu 31, 2019Emmi-Riika
Blog post

loviisa, Onneli ja Anneli

Onnelin ja Annelin puisto

Kenkä, Onnelin ja Annelin puisto

Kun matkailee oikeassa seurassa, on aivan sama mihin menee. Synkimmästäkin paikasta löytyy seikkailu ja hauskaa voi pitää vaikka hautausmaalla. Ja sitten jos sattuukin sellaiseen sympaattiseen pikku kaupunkiin kuin Loviisa, voi Annelin ja Onnelin puistosta löytyä väriä sieluun, tuhkimolle kenkä ja mukaan matkaan saattaa satamasta liittyä pieni koira, joka tuo turvaa vieraassa paikassa nukkuessa.

Lähdimme matkaan tyttöjen kesken: minä, kaksi maailman parasta pientä matkaseuralaista ja eräs pitkäaikainen ystäväni, jota tässä tarinassa kutsutaan kutojaksi. Kysyin muuten 4- vuotiaalta miten minun kuuluisi kutsua heitä täällä blogissa. Hän ehdotti nimiksi Pink ja Rainbow. Sinänsä fiksu valinta, sillä heidän nimensä alkavat kyseisillä kirjaimilla. Jään kuitenkin vielä hiukan harkitsemaan ehdotusta.

Tapasimme kirkolla. Jännitin hiukan ajomatkaa, sillä siihen aikaan pikkuruinen oli päättänyt olla pitämättä yksityisautoilusta ja osoitti mieltänsä kova äänisesti joka kerta, kun auto starttaa liikkeelle. Bussilla ja junallahan sitä mukavimmin pääseekin perille, mutta etsiessäni yhteyksiä en löytänyt yhtäkään linjaa, joka olisi suunnannut suoraan Kouvolasta Loviisaan. Kouvolan imago koki pienen kolauksen, sillä olinhan kuullut, että kohta täältä pääsee Kiinaan asti, niin miksei sitten Loviisaan.

Kutoja – joka on viimeaikoina kutomisen sijaan keskittynyt matkailuun – oli jo kerennyt koluta kirkon läpi, kun saavuimme tyttöjen kanssa kaupunkiin.

Loviisa, katu

Ihana tyttö. Loviisa

Toivuttuamme kulttuurishokista, löysimme sympaattisen ja boheemin pikku kadun, jonka varrella oli kivoja putiikkeja. Äitinä sitä joutuu kummallisten tilanteiden tai oikeastaan puisten kakkujen eteen. Kun ihailee kaikkia kauniita asioita ja toivoisi, että lapsi leikkisi pelkillä puuleluilla ja yksisarvisilla, saattaa saada päähän pinttymän puukakusta, varsinkin kun 4-vuotias vakuuttaa suurilla silmillänsä tarvivansa sellaisen.

Onneksi järjen ääni, joka tällä kertaa kuului Kutojalle, kertoi että mikäli puukakusta vielä kuullaan muutamien viikkojen päästä, löytyy synttäripaketista sellainen. Ei muuten kuultu, ei muuten muistettu, kukaan. Siinä taas merkki maailmankaikkeudelta, että ostoksia voi joskus jättää myös hyllyyn ja harkintaa tulee käyttää.

Kulutimme sitäkin enemmän kahviloihin, joista sai mitä maittavimpaa lattea, jääteetä ja suklaaleivoksia, jotka kerkesivät kadota ennen kuin niistä ehdittiin ottaa kuvia ja tehtiin itsellemme löytöjä second handina.

Loviisa, kaupunki

runo

Loviisa, jäätee

Leivos

Meillä ei ollut kiire mihinkään, paitsi ihan vähän kukkukiven tornille. Sitä ennen seikkailimme, söimme, halailimme puita ja ajattelimme ääneen, että onpa hauskaa kuljeskella kiireettömästi kaupungilla. Mutta samalla pelkäsimme, ettemme ehdi seuraavan päivän lauttaan, sillä satumme olemaan ihmisiä, jotka voivat viettää koko päivän puistossa pääsemättä yhtä puuta pidemmälle.

Kukkukiven torni

Torni, jonka vuoksi uhmasimme pimeyttä, kalmaa (kävelimme hautausmaan halki) ja kivimuureja, oli punainen. Joskus kauan sitten sinne vaelsivat kylpylävieraat nauttimaan raikkaasta ilmasta ja näinä päivinä me teimme eräänlaisen urheilusuorituksen kiivetessämme sen huipulle metsän kautta. Kuka nyt tien valitsisi. Juuri siksihän valitsin iso pyöräiset rattaat, että niillä voi edetä haastavassakin maastossa. Metsän maasto kuitenkin voitti, sillä jätimme rattaat kesken kaiken matkalle ja kävelin vauva sylissäni torninhuipulle vain huomatakseni sen vieressä kulkevan tien.

Jos ompelemani hame oli halkioineen kyseenalainen, niin pidän Naperon housuja varsin onnistuneena teoksena siihen nähden, että ne ovat ommeltu mekon helmasta. Hukkapaloja ei jäänyt kuin haarasauman kaaresta jäljelle ja minun pakkomielteeni culottes- housuista Naperolle sammui ilman sen suurempaa rahan menoa.

Loviisa, satama

lintu

Loviisankin satamassa on ihana tunnelma. Tuuli käy, ravintoloissa lauletaan ja lokit lentävät. Satamasta pääsee Svartholman merilinnoitukselle, jossa mekin vierailimme. Tuli mieleen Suomenlinna pienoiskoossa. Tai oikeastaan Svartholmassa oli ihan omanlaisensa tunnelma ja näköalat.

Svartholman merilinnoitus

Saarella oli oikeastaan kaikki mitä ihminen tarvitsee. Raikasta meri-ilmaa, ravintola ja lasten leikkipaikka. Muurahaisia ei ihminen, varsinkaan 4- vuotias tarvitse, mutta niitäkin oli riittämiin ja mielessäni alkoi taas soida yksi kaikkien aikojen parhaista muurahaislauluista. Keskitimme kuitenkin huomiomme näköaloihin, jännittäviin linnanraunioihin, museoon ja muutaman geokätkön etsimiseen.

väsynyt vauva

Lopulta olimme saariretken jälkeen niin väsyneitä, että päädyimme makailemaan linnoituksen edustalle puistoon. Kerkesimme kai siinä vaihtaa muutamia ihan viisaitakin ajatuksia. Kutoja lähti illalla ajelemaan kotiin päin ja me palasimme vielä tyttöjen kanssa sympaattiseen Loviisa Campingiin telttailemaan. Edellisen yön olimme viettäneet alueen willassa, joka oli juuri hyvä tarpeisiimme nähden. Leirintäalueella oli myös uimamaja merenrannassa, jossa vietimme yhden illan uiden ja nauttien auringonlaskusta ja tuulessa huojuvista kaisloista. Leirintäalue oli muutenkin yksi miellyttävimmistä, joissa olen vieraillut.

Taidamme lähteä seurueemme kanssa uudelleen matkailemaan jo tänä vuonna. Ehkä hieman kauemmas, jos saamme aikataulut natsaamaan.

Loviisa antoi meille kaiken sen mitä kesäretkeltä toivoimme: Iloa, väriä, ystäviä, yllätyksiä, kulttuuria, luontoa ja kivoja kahviloita. Retken voi kiteyttää yhteen lauseeseen:

”I love Loviisa!

 

 

 

 

 

 

 

 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Prev Post

Pysähtyneitä päiviä

heinäkuu 27, 2019

Next Post

TiiPii on nyt Planeetta E

syyskuu 7, 2019