Kaikki aika (ja mitä ajattelen siitä)

tammikuu 23, 2021Emmi-Riika
Blog post

Jos ei tiedä yhtään mistä aloittaa, kannattaa aloittaa vaikka aamuista. Niitä on takana yli 10000:tta ja noin 730:nä viimeisenä en ole pakottanut itseäni nousemaan kuudelta, enkä edes kahdeksalta aamulla. Eilen tapahtui kuitenkin jotain käänteentekevää ja nousin seitsemältä ylös.

Seitsemän, seitsemän, seitsemän! Ja kun kello tuli kahdeksan, näin unisen kiharapehkon tallustelevan kohti keittiötä silmät viiruina. Hän ei koskaan herää ennen kymmentä, paitsi sinä aamuna, kun päätin herätä seitsemältä. Toisaalta symbioosi on ollut alusta asti pelottavan vahva ja hän lukee toisinaan ajatuksiani ja puhuu niitä sitten ääneen. Tehtäväkseni jää ihmetellä, että mistä hän tietääkin kaiken. Uskoisin, että se johtuu siitä, että vietimme elämämme toisen yön tuijotellessamme toisiamme silmiin ja hän heilutteli sormiaan niin kuin olisi ollut aina siinä sylissäni.

Noin kymmenen minuutin päästä kiharapehkon ilmestymisestä keittiööni, kuului sängystä vaativa:

”Äiti!”

Yrityksistä huolimatta ei Angry bird suostunut tulemaan keittiöön ilman kuljetusta ja pienestä ärtymyksestä selvittyäni olin tyytyväinen, että hän pyysi mitä halusi, eikä antanut periksi. Niinpä vietimme onnellisen hetken tai oikeastaan päivän. Päivä tuntuu hetkeltä, viikot tuntuvat tunnilta, kuukaudet päiviltä ja vuodet kuukausilta.

Toisinaan olen hyvin huolissani ja samalla onnellinen ajasta. Kaikki se aika, jonka vietän lapsieni kanssa on niin arvokasta, ja samalla koen ristiriitaa. Ristiriitaa siitä, että kaikki se aika on pois henkilökohtaisesta elämästäni, joka tuntuu menevän aikaakin nopeammin kohti keski-ikää ja ennen kuin huomaankaan olen mummo vaaleanvioleteissa hiuksissani.

Minulla on kuitenkin suunnitelmia sillekin ajalle – muutakin kuin vaaleanvioletit hiukset –  joten mummoilu ei tunnu enää yhtään huonolta vaihtoehdolta. Sitä paitsi tunnen muutaman valloittavan vanhemman ihmisen!

Ensimmäisen lapsen saatuani, löysin tielleni takaisin varmemmin ja tiesin kuka olen. Jatkoin siitä mihin jäin. Toisen lapsen jälkeen se on ollut vaikeampaa ja olenkin löytänyt itseni tilanteista, joissa olen hukassa. Jälleen kerran peurana ajovaloissa ja aikomuksena juosta vielä kovempaa karkuun kuin ennen. Jos voit kuvitella miltä tuntuisi laskeutua märkään hämähäkin seittiin pimeydessä ilman taskulamppua, niin voit myös ymmärtää miltä minusta on tuntunut. Hyvin horjuvalta, vähän tahmealta ja aika ajoittain siltä, että putoan ihan pian pimeyteen.

Onneksi olen tiennyt, että valo on olemassa ja tavoitan sen taas. Olen käynnyt parin viime vuoden aikana läpi suurimman identiteettikriisini ja se on jalostanut ajatusmaailmaani. Ei ole enää tarvetta elää maailmassa, jossa ei saa tuntea. Ei ole enää tarvetta niin sinnikkäästi pysyä muiden mukana, vaan rytmittää elämänsä oman tahtiin (Omassa rytmissä pysyminen vaatii kuitenkin tahtoa!). Yhä ja vieläkin joka päivä teen valinnan olla minä. Ja vaikka heikkoina hetkinä olenkin ajatellut, että minussa täytyy sittenkin olla jotain perustavanlaatuista vikaa (Se mikä ennen on tuntunut erityisyydeltä, on alkanut tuntua vialta!), niin silti pohjimmainen vire on huutanut:

”Näin on ihan hyvä. Jatka! Älä menetä toivoa! Ole aina sinä!”

Ja pian taas löydän tieni itseeni ja pian sinne taas mahtuu identiteettini lisäksi myös äitiys. Silloin kasvan taas yhdeksi kokonaiseksi ihmiseksi kymmenien palasien sijaan.

En myöskään usko, että koskaan kadun aikaa, jonka olen antanut lapsilleni, sillä annan heille myös vapauden. Enhän koskaan voi olla varma kuinka paljon he haluavat viettää aikaa kanssani aikuistuttuaan ja minkälaisen suhteen he aikovat kanssani rakentaa. Voin kuvitella tulevaisuutta, mutta en usko, että väkisin vääntämällä ja pitämällä tiukasti vain omasta kuvitelmastaan kiinni, saa ihmissuhteissa kovin hyvää lopputulosta aikaan.

Ja aina käykin niin, että kaikki alkaa tuntua taas tyyneltä ja selkeältä. Lopulta ajattelen vain olla. Tässä ajassa, tässä paikassa ja juuri sellaisella intensiteetillä minkä pystyn käsillä olevalla hetkellä antamaan.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Prev Post

Asioita, joista olen 70 prosenttisen varma

lokakuu 16, 2020

Next Post

Helmikuun helmet ja hasardi

maaliskuu 12, 2021