Helmikuun helmet ja hasardi

maaliskuu 12, 2021Emmi-Riika
Blog post

Olen aloittanut jälleen kerran 40 postausta ja lopettanut yhtä monta ensimmäisen kappaleen jälkeen. Haasteeni lienee se, että havunneulasista tai ripsiväreistä kirjoittaminen (vaikka en vieläkään ole löytänyt luonnonkosmetiikka ripsiväriä, joka ei olisi pitkin kasvoja 10 minuutin päästä laitosta) on viime aikoina tuntunut täysin yhdentekevältä, mutta toisaalta tuntuu, että välillä voisin pitää aamupalaleivistäkin puolentunnin pituisia monologeja.

Ajattelin kuitenkin nyt listata Helmikuun helmet ja hasardin. Luulen kuitenkin, että raamit taas rikkoutuvat ja juttu tulee käsittelemään viime aikoja. Katsotaan miten käy, kunhan pääsisin aloittamaan.

Helmet

Paperilla toinen

Paperilla toinen on Emmi-Liia Sjöholmin esikoisteos ja ollut lukulistallani jonkun aikaa. Kiitos äitiyden teoksesta on kirjoitettu kevyt ja helppolukuinen. Kirja käsittelee äitiyttä ja naisellisuutta. Se on avoin ja rohkea autofiktiivinen teos (päähenkilö on ammentanut kerrontaan asioita omasta elämästään) ja juuri siksi niin mielenkiintoinen.

Esitin eräänä iltana toiveen, että olisi mielenkiintoista päästä katsomaan jonkun toisen ihmisen elämää ja toive toteutui samana yönä kyseisen kirjan parissa. Koska Emmi-Liia on omaa ikäluokkaani löysin teoksesta kohtia, jotka muistuttivat omasta lapsuudesta. Teosta lukiessa on kuitenkin muistettava, ettei päähenkilö ja kirjailija kuitenkaan ole yksi ja sama.

Kirja oli mielenkiintoinen, rohkea, avoin ja niin kevyesti kirjoitettu. Ehkä juuri siksi se imaisi minut mukaansa niin, etten voinut lopettaa lukemista kesken. Vasta lukemisen jälkeen tutustuin siitä tehtyihin arvioihin ja hiukan hämmästelinkin niitä.

Teosta lukiessa ajattelin, että miten tärkeää onkaan saada tyttöni kunnioittamaan omaa sisäistä ääntään. Kuinka tärkeää onkaan saada heidät uskomaan, että he tietävät kyllä mitä tekevät ja riittävät juuri sellaisina kuin ovat.

Mietin myös, että miksi kirjassa käsiteltävät seksinkuvaukset tuntuvat olevan monelle liikaa, mitä ne ovat minulle ja mitä se ylipäänsä kertoo suhtautumisesta kehoihimme ja seksuaalisuuteen.

Teos on suora ja rohkea ja juuri siksi helmi.

Avantouinti

Laskeutuessa kylmään veteen tuntee omat rajansa ja on henkeä salpaavaa laskeutua veteen ja pysyä siellä niin kauan kunnes kylmyys pakottaa ylös. En useinkaan ui vaan pysyttelen vedessä paikoillani ja annan jokaisen solun tuntea veden ja ihanan kylmyyden. Hengitän syvään ja rauhallisesti. Lopulta nousen pois ja tunnen kuinka kylmyys puree entistä enemmän kehoani ja kehoni rajat sekoittuvat kylmyyden kanssa.  Lopulta olotila on hurmaava ja aistin kuinka energinen elämä odottaa minua käsipuoleensa.

Muistan kerran lukeneeni kauniin ja surullisen teoksen, jossa sanottiin, että ”On niin kaunista kadottaa rajansa.” Sen voi tehdä monella tavalla ja avantouinti on yksi niistä.

Jos voin yhden vinkin antaa, niin älä jätä kenkiä kotiin. Ilman hanskoja ja hattua pärjää hyvin, jos matka saunasta avantoon ei ole pitkä, mutta jalat jäätyvät helposti.

Ole aina sinä!

Puhuin viime postauksessa siitä miten hukkasin itsetuntoni lapsi nro 2:n vauva- ja taaperovuosiin ja olenkin taas muistellut kuka olen. Alan pikkuhiljaa muistaa, että olen viihtynyt (taide)liikunnan parissa ja että kerran kunnioitin kauneutta niin paljon, että opiskelin muotoilijaksi.

Ja kun kesällä aloin rämpiä sumusta kohti itseäni ymmärsin myös, että tämä on taas loistava mahdollisuus uudistua vaikkakin ajatuksena on käyttää jo rakennettuja perusteita hyödyksi.

Luulen, että tästä käynnistyy taas itserakkauskausi ja toivonkin niin, sillä uskon vakaasti, että rauhaa, itsevarmuutta, rakkautta ja voimaa voi jakaa eteenpäin vain tuntemalla itsensä ja rakastamalla itseään ensin.

Ystävät

Lapsen ensimmäiset elinvuodet (ja korona) verottavat ihmissuhteita ja aika ajoin onkin tuntunut siltä, että olen yksin pimeässä. Että asun kosteassa ja kylmässä huoneessa, jossa on vain harmaat seinät eikä edes yhtä pehmeää tyynyä. Koko ajan olen tiennyt ettei se ole totta ja ihmissuhteiden välissä on mm. väsymys ja kireät hermot (ja vielä kerran korona), mutta selitäppä se mielelle, joka puhuu eri kieltä järjen kanssa.

Kuitenkin tieto siitä, että lämpö ja lempeys saapuvat samaan aikaan kevätauringon kanssa, on pitänyt minut pinnalla ja saanut kurottelemaan kohti valoa ja keveyttä sekä kaikkia niitä ihania ihmissuhteita, joita minulla on.

Luontoretket

Pääsimme myös Helmikuun lopussa luontoretkeilemään ja sen positiivisia vaikutuksia keholle ja mielelle ei voi unohtaa. Yhteys luontoon ja sitä kautta maailmaan sekä lähellä oleviin ihmisiin on merkittävä asia, ehkä jopa tärkein itselleni!

Koskematon hanki ja lumen kimallus

Helmikuun lopussa näytti siltä, että kevät tulee ja päivät olivat niin lämpimiä, että Pisara kerkesi jopa testata uutta välikausipukuaan. Kerron tämän vain siksi, että olen niin tyytyväinen, koska kerrankin olen hankkinut ajoissa lapsille kevätvaatteet, enkä vasta sitten kun kurat ovat jo lahkeessa.

Hiki meinasi nousta pintaan, kun keskellä talvea tajusin, että on hirmuisen kylmä ja lapsilla aina kädet jäässä. Kävin sitten keräämässä villaa ympäri Kouvolan kaupunkia ja huokasin helpotuksesta, kun ovella ei ollutkaan enää vastassa lapsi kahden jääpuikon kanssa, vaan lämpöiset pienet sormet ja lapion kokoiset talvihanskat.

Koska maailma tykkää nauramisesta – ja nauramista se taitaa myös kipeästi kaivata- heti kun sain suurimmat talvivaatteiden mukana tulleet hikipisarat pyyhittyä, tulee kevät ja vaikka omaan silloin tällöin etanan geenit ja aivot, päätin toimia nopeasti ja olla ajoissa.

En kuitenkaan tullut puhumaan lasten vaatteista, vaan koskemattomasta lumihangesta ja kimalluksesta. En usko, että missään voin kokea samanlaista autenttista onnellisuutta, kun esimerkiksi ihan tavallisena maanantai-iltana pienessä pakkasessa, kun kaikkialla säihkyy tai auringon paisteessa, kun lumipeite näyttää niin pehmeältä, että sinne tekisi mieli hypätä.

Hasardi

Vuosi 2020

En asettanut vuodelle 2020 minkäänlaisia toiveita, yksinkertaisesti sen takia, että elämä tuntui varsin tahmaiselta. Takkuista oli meno vielä alkuvuonnakin ja tuntui, että sisäinen kaaokseni heijastui ulospäinkin. Osa itsetunnosta oli matkustanut johonkin tuntemattomaan paikkaan ja parhaimpia ystäviäni olivat menneisyyden mokailut ja niitä tuntui kertyvän koko ajan lisää.

Siitä seurasikin sitten kierre ja mieleni alkoi tulvia tapahtumia, joissa mielestäni olin mokannut. On ristiriitaista olla, kun tietää, ettei maailma kaadu, mutta menneet jutut seuraavat mukana. Luulen, että se on hienovarainen vinkki (oikeasti se tuntuu siltä, kun joku puristaisi sisäelimiä nyrkkiinsä) maailmalta, että on käsiteltävä asiat, annettava itselleen anteeksi, selvitettävä mitä haluaa, kasvettava ja jatkettava taas eteenpäin. Puolivälissä vuotta aloin nähdä taas auringon ja nyt tuntuu siltä kuin olisin sorsa aurinkoisen jään pinnalla, opettelemassa taas uutta auringon paisteessa.

Tarkemmin kun ajattelee, niin tämän voisi siirtää myös helmien puolelle, mutta jääköön myös yksi hasardi listaan.

 

Siinähän kävi niin kuin ajattelin, aika jänne venyi viime vuoden puolelle. Helmikuu jäi kuitenkin positiivisuuden puolelle ja tästä on hyvä jatkaa Maaliskuulle. Maaliskuun valo tuntuu mahtavalta ja vaikka kevät jo lupaili tulevansa, niin nautin silti vielä viimeisistä pakkasista.

 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Prev Post

Kaikki aika (ja mitä ajattelen siitä)

tammikuu 23, 2021

Next Post

Viimeinen syksy

huhtikuu 10, 2021