• oranssit orvokit

    Orvokki -asiaa: Oranssi on elämän väri

    kesäkuu 27, 2019 Emmi-Riika

    Orvokit, juurihan me kannoimme ne kotiin, asettelimme riviin asvaltille ja ihailimme kesän ensimmäisiä kukkia. Nyt on jo juhannus mennyt. Kerroin jo viime vuonna faktoja orvokeista, joten yritän nyt olla toistamatta itseäni ja puhun teille oransseista ajatuksista. Tänä vuonna ostin orvokit lähikukkakaupasta. Oranssit röyhelöreunaiset kukat suorastaan kutsuivat meitä luokseen eräällä vaunulenkillä. Oranssi on elämänväri ja ennen kaikkea muuta haluan elää, jokaisessa hetkessä ja jokaisella solulla. Ajattelen, että oranssit orvokit heti ovella kutsuvat sisään ja lisäävät sallivaa ja iloista energiaa. Oranssi väri…

    Read more
  • Kestotalouspaperi

    toukokuu 9, 2019 Emmi-Riika

    Kestotalouspaperi on ehdoton apu perheissä, joissa vauva harjoittelee syömään tai nurkissa hyörii lapsia muuten vaan. Olen myös huomannut niistä olevan apua, kun napero tekee ruokataidetta. Valumat jättävät jälkensä suupieleen ja pöytään. Tiskirätti on liian kaukana ja parhaimmassa tapauksessa kestotalouspaperista tulee osa taideteosta, kunhan se on käden ulottuvilla. Palat jopa houkuttelevat naperoa siivoamaan jälkensä. En ole koskaan oppinut käyttämään talouspaperia, mutta ensimmäistä kertaa aloin kaivata sitä, kun napero opetteli syömään. Talouspaperin virkaa toimittivat silloin harsot. Meillä on ollut jo pitkään käytössä…

    Read more
  • Valo, kalasääksi, Erik Bruun

    Valoa näkyvissä!

    maaliskuu 31, 2019 Emmi-Riika

    Enempää tauluja ei tarvita, kun valo tekee omat taideteoksensa seinälle. Oli pakko napata kamera käteen. Miten onnelliseksi tulinkaan, kun ajattelin, että palloparka järjestää minulle oman taidenäyttelynsä. Ehkä se kiittää siitä, että yritän tehdä parhaani sen eteen. Valoa on muutenkin näkyvissä kaikin tavoin. Olen varsin innoissani tästä uudesta blogisivustani ja siitä miten valo vihdoinkin lisääntyy (Ei puhuta nyt siitä, että tänään satoi lunta. Hys!). Rakentelen tätä sivustoa pikkuhiljaa valmiimmaksi. Istun siis TiiPiissäni tuumien ja silloin tällöin lyön yhden naulan seinään tai…

    Read more