Asioita, joista olen 70 prosenttisen varma

lokakuu 16, 2020Emmi-Riika
Blog post

On niin mahtavaa olla taas täällä! Edellisistä kirjoituksista on pitkä aika, eikä ajatus ole oikein kulkenut niin joustavasti, että olisin saanut julkaistavaa tekstiä aikaan. Ainoastaan puolikkaat ajatukset ovat ilmestyneet näytölle asti ja kun vihdoin olen ollut julkaisemassa niitä, olen huomannut parasta ennen päivän menneen jo.

Olen saanut priorisoida asioita kahtena viimeisenä vuotena ja lehtiartikkelit ovat täyttäneet kirjoittamisen tarpeen suhteutettuna aikaan, joka on ollut käytettävissäni. Olen kuitenkin kaivannut soljuvia sanoja ja kerännyt taas pituutta ”sanoja, joita en voi sietää”- listaani.

Jos ensimmäisen lapsi varasti puolet ajatuksistani ja itsevarmuudestani, niin vei toinen vähintään yhtä paljon. Jälleen kerran (Jos niin saa sanoa, kun joku asia tapahtuu toisen kerran.) olen käynyt läpi kaiken sen, jotka liittyy omana itsenä olemiseen ja elämiseen ylipäänsä. Vaikka järkevästi ajateltuna kaikki on hyvin, eikä epävarmuuteen ole aihetta, olen ollut viimeisen vuoden aikana taas kadoksissa jopa itseltäni. Ja huhuillut aika ajoin itseäni pimeässä huoneessa, jotta löytäisin taas sen henkilökohtaisen kirkkaan valon, jonka on tapana ollut viedä minua eteenpäin.

Koska asioita ei voi löytää ilman etsimistä, sain ajatuksen listata asioita, joista olen kohtalaisen varma:

~Kahden tyttären äiti (Tästä asiasta olen 100% varma)

Minun kuuluu olla kahden tyttären äiti. Juuri heidän, jotka minut ovat valinneet. Olen pohjimmiltani valtavan kiitollinen kaikesta mitä he minulle antavat, ja koen, että suurin tehtäväni on vahvistaa heidän itsetuntoaan. Mitä ikinä tulevaisuudessa tapahtuukaan, ovat he vielä monia vuosia kärkisijoilla jonossa, kun suunnittelen tulevaisuutta tai vaikka seuraavaa päivää.

Olen myös valtavan kiitollinen siitä, että olen päässyt taas tähän moodiin, jossa tilaa on myös itselle, kokonaisille ajatuksille ja omalle elämälle. Ilman heitä en olisi saanut tätäkään kokea, enkä välttämättä olisi koskaan ymmärtänyt sukeltaa tarpeeksi syvälle itseeni.

~En vieläkään rakasta autoja

Usein haluan mennä eteenpäin mieluummin kuin taaksepäin. On kuitenkin muutamia asioita, joihin haluan palata. Yksi niistä on pyöräily ja kävely. Ennen lapsellista elämääni ajoin pyörällä ja liikuin paljon julkisilla kulkuneuvoilla, aina. Tämän hetkinen ”läpsystä vaihto” elämäntyyli kuitenkin pakottaa minut ajamaan autoa useammin kuin haluaisin ja se saakin aikaan negatiivisia ajatuksia autoja kohtaan. (Joo, joo! Tiedän, että ne on käteviä, varsinkin tässä ajassa, ja niillä pääsee paikasta toiseen.)

Ehkä avain asiaan on joko yksinkertaistaa elämää tai alkaa etsiä sitä oikeaa. En kuitenkaan halua talouteemme (<–Sana, jota en voi sietää! En vaan nyt keksi korvaavaakaan.) kahta autoa, kun yhdelläkin pärjää ja pyörät on keksitty.

~Luonto kutsuu

Tunnen suunnatonta onnellisuutta siitä, että olen viime aikoina päässyt taas liikkumaan luontoon. Huomaan, että luontoretket vaikuttavat suoraan mielialaani ja parasympaattinen hermostokin aktivoituu rauhoittamaan kehoa. Kaipaan usein arjessa puiden huminaa, aaltojen liplatusta ja lintujen laulua. Onneksi maailman äänen voi kuulla metsässä jopa silloin, kun mukana on paljon puhuva viisivuotias.

Myös kävelylenkit pimeässä kuun kanssa ovat merkittäviä, eivätkä lainkaan niin itsestään selviä kuin saattaisi luulla. Kun eräänä iltana täysikuu loisti taivaalla, tuntui kuin olisin nähnyt vanhan ystäväni jälleen. ”Kuulut tänne, tähän aikaan ja tähän maailmaan”, se sanoi, ja viimein kuulin sen mitä olin odottanut jo kauan. Sillä, että elän juuri nyt on merkitys ,vaikka se onkin joskus vaikeaa muistaa.

~Onnellisuus syntyy hetkessä elämisestä!

Niinä hetkinä kun maailma tuntuu olevan tasapainossa, pystyn tuntemaan onnellisuutta. Usein luonnossa liikkuessa kiteytyy ajatus siitä, ettei tulevaisuudella ja menneisyydellä ole mitään merkitystä, jos pystyy hetken iloitsemaan valtoimenaan putoilevista puiden lehdistä ja sitä kautta tuntemaan itsensä onnelliseksi.

Ajattelen, että jos pystyn olemaan onnellinen yhdessä hetkessä, ei juuri silloin millään mitä hetken ulkopuolella tapahtuu tai on tapahtumatta ole merkitystä, koska saan siitä onnellisen muiston. Ja kun minulla on muisto, voin kaivaa sen koska tahansa ajatuslokeroista ja olla onnellinen. Haaste lienee siinä, että onnellisetkin muistot saattavat unohtua joskus, joten on paras luoda niitä jatkuvasti. Vaikka kaipa meiltä jokaiselta löytyy joku muisto, joka ei koskaan katoa. Ja jos se on onnellinen, siitä kuuluu olla kiitollinen!

~Lapsi ei ole mikään pikku juttu

Vaikka yhteiskunta kiskoo meitä koko ajan eteenpäin – nopeammin ja tehokkaammin – on joillekin asioille hyvä ottaa aikaa. Huolimatta siitä, että kaikki sujuisi suunnitellusti, pienten mutkien kautta tai ei niin dramaattisesti on lapsen saaminen ISO JUTTU. Se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämään, eikä kukaan toivu siitä sekunnissa.

Vanhemmaksi tullessa identiteetti muuttuu ja sen joutuu rakentamaan osittain uudelleen – ainakin kun minusta on kyse. Nyt kun toisen lapseni syntymästä alkaa pian olla kaksi vuotta, voin taas tehdä niitä asioita, joista itse pidän ja muistella,  että mitä ihmettä suunnittelinkaan tekeväni tulevaisuudessa ennen kuin hän saapui. Alan taas myös löytämään polulleni  ja saan takaisin uskoa siitä, että elämä sujuu juuri sillä tavalla kuin on tarkoitettu, vaikka sen hetkeksi pääsi unohtamaan.

~Ainutlaatuisuus

Uskon, että oman ainutlaatuisuutemme unohtaminen saa meidät voimaan huonosti. Jos muistaisimme joka päivä, että olemme riittäviä sellaisina kuin olemme ja meissä jokaisessa on jotain uniikkia, lopettaisimme repimästä itseämme sisäisesti ja tuntisimme olevamme arvokkaita juuri nyt. Kun hylkäisimme suurimman osan negatiivisista ajattelumalleista, vapautuisi meiltä valtava määrä potentiaalia juuri niihin asioihin, joita rakastamme ja saisimme aikaan uskomattomia asioita.

~Kannattaa tuntea!

Ainakin naapurit, puoliso ja muut läheiset tai vähintään yrittää tutustua heihin :D.

Ehkä puhuisin nyt kuitenkin mieluummin tunteista. Käsittelemättömät tunteet aiheuttavat hirveän paljon haittaa ja ne saavat meidät olemaan jotakin mitä emme halua. Hylkäsin jo aikoja sitten ajatusmallin, joka väittää, ettei heikkouttaan tule näyttää. Omien heikkouksien myöntäminen ja näyttäminen on suurinta rohkeutta, sillä vain niin niitä voi kehittää ja jälleen kerran hyvää energiaa vapautuu tunteiden peittelyn sijaan asioihin, joihin sitä haluaa kohdentaa.

Edellisessä elämässäni ennen lapsia kuvittelin olevani viilipytty, jota ei haittaa mitkään maailman asiat. Nyt kun saan ja joudun haastamaan mieltäni joka päivä, huomaan välillä käyttäytyväni kuin uhmaikäinen taapero, kun joku osuu tietämättään alueeseen, jossa en koe olevani vahvoilla. Ajattelen kuitenkin, että jos pystyn olemaan 70 prosenttisesti hyvä ihminen omasta mielestäni niin se riittää ja yritän ajatella, että kaikki meistä käyttäytyvät toisinaan omituisesti ja vahvuus kai lienee siinä, että tiedostaako sen vai ei ja miten siihen suhtautuu.

~Asioista kannattaa puhua ääneen

Tai ainakin ne kannattaa kirjoittaa ylös! Vaikeneminen ei aina ole kultaa, vaikka toisinaan ajattelenkin, että on parempi olla hiljaa. Jossain vaiheessa tunsin kuinka liekki alkoi sammua ja taistelin kaikin tavoin pitääkseni sen elossa. Onneksi onnistuin ja olen taas tässä kirjoittamassa ajatuksiani. Uskon, että asioilla on parempi mahdollisuus muuttua näkyväksi, kun niiden olemassa olon tiedostaa ja tuo ilmoille.

Ah, nyt se on taas aloitettu, kirjoittaminen. Kun on aloittanut jotakin, on helpompi jatkaa eteenpäin. Ehkäpä kuullaan jo pian!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Prev Post

Pääsiäinen

Meillä oli jo melkein kaikki!

huhtikuu 19, 2020